Hokutoryu ju-jutsu painottaa erityisesti perustekniikan suurta merkitystä kamppailuharjoittelussa. Perustekniikalla tarkoitetaan oikeaoppista liikkumista, "kaatumista" eli ukemeja, lyöntejä, potkuja, heittoja sekä hallinta- ja kuristusotteita. Kyseessä ei siis ole kokoelma toinen toistaan näyttävämpiä ja korkealentoisempia taistelutemppuja, vaikka ensimmäinen suomeksi ilmestynyt ju-jutsukirjanen onkin nimeltään "Dziu dzitsu - japanilaisia taistelutemppuja".
Kamppailtaessa sovelletaan muistiin iskostettuja perusliikkeitä suoraviivaisesti ja tehokkaasti. Tekniikoissa hyödynnetään vastustajan liikettä ja pyritään pehmeästi myötäilemään ja ohjaamaan vastustaja haluttuun suuntaan eikä pelkästään vastaamaan voimaan voimalla.
Käytännössä harjoitukset alkavat lämmittelyllä ja verryttelyllä, millä valmistetaan lihaksia ja niveliä tulevaan koitokseensekä pienennetään loukkaantumisriskiä. Harjoitus jatkuu perustekniikan kertaamisella, yleensä kaatumistekniikoiden erilaisilla sovelluksilla, joista päästään harjoituskerran varsinaiseen tekniikkaosioon. Heittoja, lyöntejä, potkuja, hallintaotteita ja niin edelleen harjoitellaan parin kanssa lähtien hitaasta rytmistä, millä varmistetaan liikkeiden oikeat radat. Nopeutta lisätään vaiheittain, kun liikeradat tulevat tutummiksi, eikä pelkoa vastustajan vahingoittamisesta epätarkoituksellisesti ole. Harjoituksen lopuksi opittuja tekniikoita usein testataan vapaamuotoisemmin, jolloin suorituksen oikea-aikaisuus ja rytmitys korostuvat. Jokainen treeni päättyy jäähdyttelyyn ja lihasten kevyeen venyttelyyn.
Hokutoryun harjoitteleminen alkaa noin kolme kuukautta kestävällä peruskurssilla. Kuopion Ju-jutsuseura RY järjestää vuosittain kaksi peruskurssia, joista ensimmäinen alkaa tammi-helmikuussa ja toinen syyskuun tienoilla. Tarkemmat tiedot kurssien alkamisista löydät osiosta uutiset tai tarkkailemalla paikallislehtiä. Ennen kurssien alkamista pidetään kompakti lajiesittely, jonka yhteydessä kurssille voi ilmoittautua. Mikäli lajiesittelyyn ei pääse, peruskurssille voi ilmoittautua myöhemminkin, noin kahden viikon kuluessa kurssin alusta. Ikäraja aloittamiselle on 15 vuotta.
Peruskurssilla käsiteltäviä asioita ovat kaatumistekniikat sekä yksinkertaisen tehokkaat irtautumisliikkeet kuristuksista ja erilaisista kiinnipito-otteista. Myös perusteet oikeaoppiselle liikkumiselle ja puolustusasennolle luodaan alusta alkaen. Kurssille osallistumiseen ei tarvita mitään aiempaa kokemusta kamppailulajeista tai kovaa kuntoa, vaan asiat opetetaan alusta lähtien ja kuntoa sekä lihaskoordinaatiota lähdetään kehittämään jokaisen henkilökohtaiselta tasolta ylöspäin. Harjoitukset järjestetään kaksi kertaa viikossa Suurmäentien väestösuojalla ja ne kestävät tunnista puoleentoista tuntiin kerrallaan. Peruskurssin lopuksi järjestetään vyökoe, jonka onnistuneesta läpikäynnistä myönnetään kokelaalle keltainen vyö ja varsinainen harjoittelu voi alkaa.
Vyöjärjestelmässä keltaista vyötä seuraavat järjestyksessä oranssi, vihreä, sininen ja ruskea vyö ennen mustaa vyötä. Keltaisen vyön jälkeen uusien vöiden graduointi tapahtuu neljä kertaa vuodessa järjestettävillä valtakunnallisilla leireillä. Vyökoevaatimusten tarkka kuvaus on luettavissa hokutoryu.com:sta. Vaatimuksiin kuuluu tekniikoiden lisäksi tietty määrä harjoituskertoja ja riittävän pitkä ajanjakso edellisen vyön haltijana. Vihreästä vyöstä alkaen kokeen osana on myös täysikontaktiottelu muita vyökokelaita vastaan.